SPO 2010

Niin se matkapäivä viimeinkin koitti. Johan tuossa tammikuusta alkaen olimme aloittaneet valmistelut matkaa varten. Lennot sujuivat hyvin, mitä nyt pikku kiire Arlandassa. Alle tunnin vaihtoaikaa ei voi suositella kuin kovan luokan estejuoksijoille. USA:n suuntaan lentävässä koneessa oli kuuma linja Minnesotaan, jota tosin emme kokeilleet, mutta toimiva se varmaan olisi ollut.

11 tunnin reissaamisen jälkeen olimme lopulta Minneapolisin kansainvälisellä kentällä. Jostain ihmeestä piti nyt löytää se vuokraamo josta varaamamme sininen Chevrolet G6 löytyisi. Eipä löytynyt omin avuin. Pieni junamatka ja parit hissikyydit, olipas iso kenttä. Lopulta Avis löytyi. Auton vuokraus menikin sitten hiukan oudosti. Vaihtoehdoksi tarjottiin PT Cruiseria ja jotain tuntematonta merkkiä. Päätimme valita Cruiserin. Kun Antin ajokortin käänökselle oli naureskeltu tarpeeksi selvisi, että automme oli todellakin sininen, merkki vain oli vaihtunut Hyundai Elantraksi. Aivan uusi ei ollut sekään, maileja oli mittarissa 314.

Tässä vaiheessa kello näytti 4 pm paikallista aikaa ja ennakkotietojen mukaan keskiviikkoillan Blainen kisapaikalle olisi vain puolen tunnin ajomatka, joten päätimme lähteä liukkaasti navigaattorin ohjaamana kisapaikalle, ehtiäksemme karsintoihin jotka olisivat pitäneet olla suoritettuina 6 pm mennessä. Puoli tuntia ruuhkassa ajettuamme oli edessä jokin käsittämätön ”roadshow” (tietyö) ja joistakin peleistä tuttuja liikennemerkkejä vastassa. Puoli tuntia kiertoteillä ajettuamme alkoi näyttää viisaammalta ajaa kisapaikan sijasta suoraan hotellille ja unohtaa Blainbrookin kisat. Lähempänä Blainea huomasimme kisapaikan olevan kuitenkin matkan varrella, joten päätimme poiketa Blainbrook Entertainment Centerissä vaikka karsinta-aikaa olikin vain vartti jäljellä.

Ulkoa katsottuna keilahalli näytti todella vaatimattomalta, mutta ennakkotietojen mukaan paikalla piti olla enemmänkin harvinaisempia nuoruusvuosiemme flippereitä yleisesti rahalla pelattavana. Oven aukaistuamme neniimme tulvahti vanhan kunnon pelihallin tuoksu. Välittömästi tuli mieleen Lintsin Luola kosteusvaurioineen, ainoastaan Karjakunnan lihapiiraiden tuoksu (haju) puuttui. Yllätykseksemme turnausaikaa oli jatkettu parilla tunnilla, joten rupesimme katselemaan peliä, josta aloittaa.

Pian tilanne selvisi; joka pelille oli puolen tunnin jonot. Etuoikeus sääntöjen mukaan oli pelaajilla,

joilla ei vielä ollut tulosta ko. koneesta. Tämä kuitenkin vain sääntöjen mukaan. Uusiin koneisiin oli puolen tunnin jono. Pelasimme ensin vanhat alta pois ja luulimme ehtivämme parantamaan vielä tuloksia. Toisin kävi. Jonossa oli pelaajia ties kuinka monetta yritystään vetämässä ja vasta toimitsijoiden puututtua peliin saimme etuoikeuden pelata edes yhdet suoritukset.

Pelejä sai muuten pelata kuitenkin määräaikaan asti rajattoman määrän ja peli maksoi $ 0,25 – 0,50. Suuri osa porukasta oli aloittanut karsintapelit jo 1 pm aikaan ja luulimme autonvuokraus ym. kuvioiden venyttyä, että ehdimme vain käymään paikalla enää ihmettelemässä. "Puolen tunnin matka" lentokentältä kisapaikalle kesti yli tunnin. Kentällä olimme 4 pm aikaan autoa vuokraamassa. Pari päivää myöhemmin opimme ymmärtämään matka-aikoja tällä mantereella, kun joka paikkaan oli puolen tunnin matka. Kahden minuutin matka tarkoitti, että ajetaan autolla täyttä vauhtia liikennevaloista välittämättä. Muu liikenne huomioiden matka oli todellisuudessa 5 minuuttia.

Pitkän matkapäivän jälkeen olimme todella iloisia kun kuitenkin pääsimme vielä kisaan mukaan ja saimme kuin saimmekin yhdet suoritukset pelattua. Jäimme vielä karsinta-ajan jälkeen pelailemaan joksikin aikaa hienoja ennen näkemättömiä koneita joihin palaamme vielä kuvien ja matkakertomuksen myötä.

Jossain vaiheessa oli aika lähteä etsimään yöpaikkaa, joka motellimaisesta olemuksestaan huolimatta [Näkymät lentokoneessa olivat niin mielenkiintoisia, että Antilla katkesi ajatus. Selvyyden vuoksi todettakoon, että ikkunoista ei nähnyt ulos =) ] oli aivan super luokkaa, olihan paikka nimeltään Super 8 Blaine. Viereisestä rakennuksesta löytyi meksikolainen ravintola, joka oli aivan kelpo (tässä vaiheessa kurkut olivat jo aika kuivia) ovella iskeneestä odorista huolimatta. Löyhkä tuli joko paikallisesta juustosta tai hyvin hautuneista kengistä. Ruokakin oli maittavaa, vaikkei se väsymyksestä johtuen aivan täysin suuhun osunutkaan. Onneksi farkut puhdistuivat pelkällä kuivapesulla.

Aamulla odotti mannermainen aamiainen, johon Antti oli varautunut Elovenalla Timon maistellessa erivärisiä mauttomia hilloja. Sitten vain nokka kohti kisapaikkaa, jonne oli matkaa yli 100 mailia. Navigaattorin avulla reitti eteni suurkaupunkiympäristöstä aina vain pienenevien kylien halki kohti Cokatoa ja kisapaikkaa.

Saavuimme kisapaikalle ensimmäisinä kymmenen aikoihin. Suomalaisina saimme erikoisvastaanoton, sillä paikan emännän Saralla oli suomalaiset sukujuuret. Saimme pelata äskettäin laatikosta repäistyä Iron Maniä odotellessamme loppuporukkaa saapuvaksi. Pian Sharpet saapuivatkin ja alkoi hillitön pelien säätö. Odotteluistamme huolimatta ei muihin peleihin annettu pelilupia. Jossain vaiheessa Sara sai meidät puhuttua lähtemään Cokaton keskustaan ja paikalliseen museoon. Suomalaisten uudisraivaajien historia oli paikassa hyvin esillä. Parin minuutin (!) matkan päässä oli suomalaisten uudisraivaajien savusauna vuodelta 1887, jota etsiessä kului tovi jos toinenkin. Tunnin pyörimisen jälkeen kohde vihdoin löytyi, tosin vasta kun olimme käyneet kysymässä neuvoa uudemman kerran.

Kello lähestyi jo kolmea ja päätimme lähteä etsimään hotellia naapuripitäjästä Hutchinsonista. Hotellissa huomasimme, missanneemme harkat, jotka olisivat olleet mahdolliset 3 – 5 pm välillä. Tutustuimme sen sijaan hotellin allasosastoon, jossa oli suomalaisella kiukaalla varustettu sauna. Sitä ei kuitenkaan saanut lämpimäksi millään ja vedenheitto kiukaallekin oli kielletty turvallisuussyistä. Nautimme muista paikan tarjoamista vaihtoehdoista, joita olivat uima-altaan lisäksi höyrysauna ilman höyryä sekä kuumavesiallas, joka oli maan tapaan polttavan kuuma.

Kylästä löytyi keilahalli, joka mainosti pelihuonettaan, joten sinne! Parin minuutin (!) ajomatka ja löysimme myrkkynurkkauksen, jossa kärysi niin, että vedet oli silmissä molemmilla. Olihan siellä Sternin World Poker Tourkin, joka oli puolet siistimmässä kunnossa kuin Suomessa nähdyt. Kovin kauaa emme viitsineet pelin ympärillä vetistellä, joten lähdimme etsimään kylän muita nähtävyyksiä. Pian löysimmekin ostoskeskuksen, jossa oli mm. viinakauppa. Koska tuotteissa selvästikin oli jotakin hävettävää, pakattiin viinipullot yksittäisiin paperipusseihin. Tässäkin kylässä virsikirja oli yleisin kirja.

Kalsarikännien edettyä sopivaan vaiheeseen päätimme lähteä etsimään lämmintä ateriaa lähistöltä. Aikamme arvuuteltuamme uskalsimme ylittää kadun ilman autoa. Baarin ovella löi vastaan tuttu ”juuston” tuoksu, tällä kertaa kuitenkin niin voimakkaana, että piti kääntyä heti ovelta pois. Ajauduimme läheisen huoltamon kautta kuivalihasektorille, jonka lämmitimme omissa mahoissamme.

Aamun koittaessa riensimme nälkäisinä aamiaiselle, jonka ajattelimme olevan mannermaista runsaampi. Olihan nimi ainakin toinen, ”perk breakfast”. Samat hillot ja makeat leivät siellä kuitenkin odottivat. Lisänä sai itse paistaa vohveleita ja olihan tarjolla munakokkelin lisäksi jotain bratwurstin tyyppisiä makkaroita.

Tämä olikin varsinainen juhlakattaus – seuraavina aamuina makkarat ja munakokkeli oli korvattu jonkinlaisella sienikastikkeella, paksulla vaalealla ja suolaisella, jonka lisänä oli vaaleita haudutettuja sämpylöitä. Löytyihän se voittaja kesäkeitolle, tuumi Antti.

Kisat alkoivat ryhmäkuvalla, jonka jälkeen Antti sai näyttää taitonsa Dogiesissa Timon voittaessa Sky Jumpin ylivoimaisesti. Toisen erän jälkeen tuli tauko ja tarjoilu pelasi. Nopeimmin pelanneille ryhmille oli tarjolla aitoamerikkalaista pizzaa. Meille hitaimmille, kiitos Sternien, oli tarjolla salaattia ja sämpylöitä, mutta pullaahan voi syödä kotonakin. Joskus iltakymmenen jälkeen päivän pelit olivat pelatut ja oli aika lähteä kohti hotellia.

Lauantaina taas kisattiin. Paikalle ilmestyi paikallisen mittapuun mukaan pienen pick-upin päälle rakennettu grilliauto. Tarjolla oli lihamureketta, josta saatiin näppärästi kasattua maukkaita hampurilaisia. Timo meni lankaan nähdessään auton kylmiössä rootbeeriä – inkivääriolutta. No, kaipa yskän voi parantaa juomalla yskänlääkkeen ennakolta. Kokki oli rehevän oloinen herrasmies, joka kertoi toimivansa kieltenopettajana ja

cateringin olevan hänelle lähinnä harrastus. Kisat menivät kuten menivät ja pian oli aika hyvästellä isäntäväki ym. porukka.

Hotelliin päästyämme mietimme iltaohjelmaa ja päätimme lähteä katsomaan aitoa kummitustaloa, jonka Timo bongasi netistä. Paikan piti olla kohtuumatkan päässä, reilu 30 mailia. Navigaattorin johdettua meidät perille huomasimme olevamme keskellä upouutta asuinaluetta. Siirtonurmikaan ei ollut vielä kerinnyt kunnolla juurtua. Emme tästä lannistuneet, seuraava kohteemme oli Art Wall – jonkinlainen suuri taideseinä. Matkaa tähän kohteeseen oli n. 40 mailia, joten oli aika tankata auto, vaikka vuokraamossa sanottiin heille olevan aivan sama, vaikka toisitte auton työntämällä takaisin, kunhan tuotte. Kokeneemmat lukijat ehkä tässä kohtaa hieman hymyilevät – ei auton tankkaaminen aina niin yksinkertaista ole. Antin kortti ei kelvannut automaatissa ja sitten piti vielä haarukoida tankattava laatu.

Matka jatkui ja maisemat vaihtuivat, pian aloimme olla perillä. Kuinka ollakaan vastassa oli uusi hieno asuinalue eikä jälkeäkään mistään taideseinästä. Saimme ajella hotelliin verkkaista vauhtia moottoripyöräturistien vanavedessä. Opetus: Suhtaudu varauksella internetin tietoihin, kuin myös Nokian navigaattorin tarjoamiin nähtävyyksiin.

Sunnuntaiaamuna päätimme vielä poiketa katsomassa kisapaikkaa, jos vaikka pääsisimme pelaamaan meille oudoilla flippereillä – turha toivo. Kaikki koneet olivat varattu kisakäyttöön. Lähdimme ajelemaan kohti Blainea ja Blainbrook Entertainment Centeriä. Lähes kaikki pelit olivat jonkinlaisessa pelikunnossa, pelasimme lähinnä vanhempia koneita jättäen uusimmat Sternit rauhaan. Parin tunnin jälkeen alkoi pelaaminen kyllästyttää ja palautimme auton takaisin vuokraamoon.

Suuuntasimme jalkamiehinä (tai paremminkin junalla, sillä eihän USA:ssa voi kävellen mennä mihinkään) kohti hotellia. Jäimme junasta pois pari pysäkkiä liian aikaisin, kun navigaattorista ei hotellin tarkka sijainti oikein selvinnyt. Jatkoimme seuraavalla junalla pääteasemalle, josta piti vielä mennä bussilla kappaleen matkaa. Hotelli löytyi ja nälkä kurni ja kurkkua kuivasi. Onneksi lähistöltä löytyi jonkinlainen paikka, jossa molemmat tarpeet saatiin tyydytettyä.

Aamulla lähdimme kohti Denveriä, jossa oli vaihto Vegasin koneeseen. Mainittakoon Vegasin lennon numero 777. Saapuessamme olimme aika väsyneitä mutta emme kuitenkaan malttaneet pysyä poissa pelien äärestä.

Poikkesimme muun muassa MGM:n leijonanluolassa juuri ruokinta-aikaan. Kiltinnäköisiä kissoja.

Hotellissamme ei ollut kovinkaan kummoista ravintolaa, jokin pöytäliinapaikka ainoastaan. Tulimme toimeen nestemäisellä ravinnolla.

Aamiainenkin täytyi hakea kilpailevan yhtiön hotellista. Ny – Ny hotellin Cin Cin – Cafe tarjoilikin mainion kiinalaisen aamiaisbufeen, jonne menimme muinakin aamuina. Aamiaisen jälkeen otimme taksilla suunnan kohti Pinball Hall of Famea. Paikka oli muuttanut uusiin isompiin tiloihin ja tarjolla oli Monopolystä lähtien kaikki Sternin uutuudet.

Kaikenkaikkiaan pelejä oli pelattavana n. 160 kpl. Erikoismaininnan ansaitsevat: Q´Bert´s Quest, Pinball Circus ja Spy Hunter. Myös menneiden aikojen arcadepelejä löytyi kiitettävä valikoima. Erityisesti mieleen jäi vehje, jossa puskutraktorilla työnnettiin jyviä aukosta sisään ja josta ne alipaineen (pölynimuri) avulla kulkivat ”vaa’alle ja minkä lie sementtitehtaan prosesseihin. En olisi ikinä ryhtynyt maarakennuskoneenkäyttäjäksi, jos olisin nähnyt tuon vehkeen ennen kursseja. Paikan mekaanikko oli niin kireänä, ettei turhia lisäkysymyksiä juuri viitsinyt esittää ja meinasimmekin lähteä kesken pois kunnes satuimme löytämään nurkasta lapun, jossa kerrottin vessan sijaitsevan toisessa nurkassa.

Taisimme käydä hotellin uima-altaalla ennen illan Casinokierrosta.

Päätimme mennä Bellaggioon, kylän hienoimpaan paikkaan, jonka kunniaksi Timo puki ykköset ylle. “The Shodow knows”, naamailin hänen asustaan. Oli asussa puolensakin, maksullista koipea tultiin illan edetessä tarjoamaan. Koska tätä voivat junnutkin lukea, menimme virallisen selityksen mukaan nakkikkioskin kautta hotelliin.

26.05.2010

Ny-Ny ja Cin-Cin Cafen aamiainen. Nyt oli jo jonkinverran käsitystä, mitä kannatti lautaselleen kerätä; erehdyttävästi pihviä muistuttavat, en nyt muista minkätyyliset, paistetut munat jätimme muille nälkäisille samoin kuin kasviskevätkääryleet ja hoi-sin kastikkeessa marinoidut grillatut kasslerin palat, joiden sekaan oli ujutettu melko isoja läskinpaloja. Chicken hash oli mainiota kuin myös lihatäytteiset raviolit. Myös jääkylmät hedelmät: ananaspalat, luumut, vesimeloonikuutiot ja perunan kokoiset mansikat jäivät mieleen.

Aamiaisen nautittuamme lähdimme harhailemaan kohti ulkoilmaa. Parit pelit piti kuitenkin kokeilla, aika pian satuin löytämään peliryhmän, jossa oli omat “jackpotit”. Työnsin setelin sisään sillä mielellä, ettei tästä ainakaan

mitään voita. Ekalla kierroksella sain featuren ja pääsin jackpotteja jahtaamaan. Tulihan se $ 1300 tai jotain alas

sieltä, sillä seurauksella, että kone meni jumiin ja “attentaattia” kaivattiin. Ehkä vartin kuluttua attendantti löysi paikalle ja alkoi varsinainen säätö: Passi kehiin ja osoitteet kotomaassa jne, ukkeli lähti johonkin ja palasi ehkä puolen tunnin kuluttua kuponkien kanssa. Onneksi oli kyseessä työmatka ja näin kupongit voidaa liittää firman kirjanpitoon harmillisten lisäseuraamuksien minimoimiseksi. Pian tuli ajatus pelipaikan vaihdosta ja

otimme taksin kohti downtownia. Hotellimmehan oli Stripillä, joka on uudempaa kaupunkia. Vanhat perinteiset casinot, kuten Golden Nugget ja Four Queens pari mainitakseni sijaitsevat downtownissa. Jopa rautatieasema löytyy downtownista, yhteisiä piirteitä Niinisalon aseman kanssa löytyy parikin: junat eivät enää kulje ja mökki on täynnä pelejä. Selvyyden vuoksi, Arto Junttilan “Peli Saloon talvehtii Niinisalon asemalla.

Ekana taisimme mennä Binionsiin, liityimme peliklubiin ja saimme muhkeat kylkiäiset; t-paita ja avaamaton korttipakka riittävän määrän taaloja hukattuamme. Jossain vaiheessa nälkä yllätti ja ajauduimme Main Street Stationille, jossa Niinisalon asemasta poiketen oli tarjolla verraton seisova pöytä kympillä! Saksalaiset olivat löytäneet tämänkin paikan: seinällä oli kyltti, jossa toivottiin, ettei pöydän antimia vietäisi muovikassissa mukana, jotta hinta voitaisiin pitää edullisena vastakin.

Aterian jälkeen liityimme paikan peliklubiin. Täältä ei kortin lisäksi herunut kuin avattu D-leikkuu korttipakka, vähän sama kuin LIDL:in D-leikatut lohifileet. Ampuma-aseet kaivettaisiin pian esille , jos sillä pakalla väärässä seurassa rupeaisi pelaamaan. Muutaman casinon kierrettyämme alkoi ateria painaa ja ilmastoinnin viileys ärsyttää. Timoa taisi ärsyttää joka helkkarin klubiin liittymiseni. Ei ollut vielä tarpeeksi pimeä neonvaloshown loiston näkymiselle, jotain pientä osviittaa kuitenkin saimme. Seuraavan kerran hotelli otetaan täältä!

27.05.2010

Lähdimme kohti kotia, ensimmäisenä etappina oli Denver. Vaihtoaikaa jäi tunti ylimääräistä ja päätimme ottaa oluet. Tasan yksi mahdollinen paikka löytyi. Baaritiskillä ei ollut tilaa, joten pöytään! Heti kysyttiin paperit, kun ilmoitimme ottavamme vain oluet. Ikä kuitenkin riitti, mutta tarjoilijaa selkeästi otti aivoon. Maukkaan näköisiä salaatteja naapuripöytiin tuotiinkin mutta ei oikein ollut nälkä vielä siinä vaiheessa.

Kello taisi olla ainakin 10 pm kun saavuimme Minneapolisiin. Kuljetus hotelliin löytyi toisella yrittämällä, Ramada hotelleja oli seudulla kaksi. Ramada Mall of Americaan päästyämme oli paikan ravintolat (onneksi) kiinni. Vieressä oli paikallisen Sukarin ostoshelvetti, josta ehkä olisi jotain vielä saanut. Matkaa linnuntietä oli ehkä 400 metriä, välissä ainakin moottoritie ja useita aitoja, joten tyydyimme suolapähkinöihin ja internetin ihmemaailmaan.

Yön nukuttuamme riensimme toiveikkaina aamiaiselle. Pian pilvet taas pääsivät karkaamaan: aamiainen ei sisältynyt hintaan, oikeastaan sitä ei edes ollut. Saimme nenän eteen listat, joista olisi ehkä sittenkin pitänyt valita vain bageli sulatejuustolla. Sen lisäksi oli tarjolla munakokkelilla ja erilaisilla nakinpaloilla täytettyjä tortilloja. Ei auttanut, valitsin jonkin vaihtoehdon, josta sain puolet syötyä. Timo sen sijaan söi kiltisti kaiken ja pian oli pakki sekaisin.

Sitten lento Chicagoon, jossa aika oli “hieman” kortilla. Oli epävarmuutta likapyykistä (emme luulleetkaan, että pesu olisi järjestynyt tässä välissä), odottelimme vain turhaan laukkujamme hihnalla jonkin aikaa. Jossain vaiheessa älysimme katsoa automaatista likaisten kalsariemme tilan, ne olivat selvitetty Helsinkiin asti. Sitten vain pikku junamatka ja juoksu. Turvatarkastus piti hoitaa nopeimmalla mahdollisella tavalla, nahkainen vyönlenkki hukkui, mutta sellaisen saisi kaimaltani Töölön (pika)suutarista. Tarkastuksesta päästyämme piti juosta vajaa kilometri vapaalla tyylillä, ainoastaan nopeus piti olla maximi, jos aikoi ehtiä Tukholman koneeseen. Hyvin ehdittiin, olimme viimeiset. Siinä sitten kökötettin keskipaikoilla sekin kuviteltu yö.

Aamulla saavuimme Arlandaan, taas turvatarkastus ja kilsan kävely, kerkisimme jopa syödä aamiaiseksi cokikset ja kuivat kolmioleivät. Timo lähti ajelemaan kohti Kotkaa, taisin käydä ruokakaupassa pyykinpesun lomassa. Illalla piti käydä Mikonkadulla. Siellä ei ollut tietoakaan “ameriikan meiningistä”. Ei ollut Williamsin community gamea, jossa jokainen pelaaja saa “jackpotin” samaan aikaan. Varsin koukuttava peli, vaikkei mikään uutuus ollutkaan. Varsinkin Invaders fron Planet Moolah oli tosi hauska: http://www2.wms.com/mbe/

Jetlag iski vasta seuraavana päivänä, siinä se alkuviikko menikin levätessä. Maanantaina kävin työpaikalla, jossa pomo totesi, ettei nyt keksisi minulle mitään erityistä, haluaisinko kenties pitää lomia ? Kiinni veti, loppuviikko olikin sitten lomaa, joka meni nukkuessa ja koivuallergiasta selvitessä.

Heti kun aikaa liikenee ja rahkeet riittävät lähdetään uudestaan!